Auringon noustessa lähdemme vimeiselle taipaleelle. Sulinasta johtaa 5 mailin kanava Mustallemerelle. Sinne tullessa on pitkä aallokko vastassa, joka tuntui jokiajelun jälkeen oikein mukavalta, olemme taas merellä. Tuuli luoteesta 6 – 10 m/s, nostamme tukipurjeen, joka vakauttaa menoa. Kymmenen ajotunnin aikana tulee vain yksi matkustajalaiva vastaan, jonka olimme nähneet jo Tulceassa. Pari kertaa delfiinit tulevat tervehtimään, kiva tunne. Iltapäivällä aurinko tulee esille ja voimme ajaa flybridgellä. Konstantan satamasta löydämme tutut kaverit; Romar I ja CO II ovat odottaneet jo 6 päivää parempia säitä ja Zingara tervehtii meitä englantilaisittain ”nice to see you here in one piece”. Heidän yöllinen matka Sulinasta Konstantaan oli näköjään vähän rauhaton, koska Phyl ilmoitti jo lopettavansa merimatkailuun tähän. Toinen luopuja oli Romarin Jeannine. Konstantassa kiinnitetään perä laiturille, eli etelän tapa tulee täällä jo tutuksi. Landgångia testautamme veneeseen tulevilla viranomaisilla, se kesti. Port Tomis on iso satama ja siellä oli vielä laajennuksia menossa. Näytti siltä, että ensi vuonna satama olisi valmis. Itse kaupunki ei oikein sytyttänyt, ei mitään erikoista.

Konstantasta lähdemme Bulgariaan Balchikiin. Meno oli rauhallinen, taas tulee delfiinejä tervehtimään. Romanian rannikko on aika matala, Bulgarian puolella on enemmän jyrkänteitä ja maisemat ovat monipuolisempia. Balchikin maahantulossa meitä on vastassa rajapoliisin koko henkilökunta; tähän vuoden aikaan ei ole enää paljon kävijöitä. Satamassa on hyviä laitureita, mutta minkäänlaisia vessoja tai suihkutiloja ei ole. Kaupunki tekee mukavan vaikutuksen, täältä alkaa Bulgarian turistirannat. Lepopäivän jälkeen ajamme Varnan ohitse Nesebariin. Samanlaiset kauniit rantamaisemat, jonne on kyllä säännöllisin välimatkoin rakennettu turistilinnoja. Nesebarissa paikallinen marina ei ota meitä vastaan vaan ohjaa kaupungin laiturille, josta löydämme juuri sopivan kokoisen välin. Vanha Nesebar vilisee turisteja, mutta siellä oli kiva kierrellä. Nesebarista meidän piti lähteä suoraan Turkin puolelle, mutta heidän tulliasema oli henkilökuntapuutteen takia miehittämättä. Ei auttanut muu kuin lähteä Burgasiin hoitamaan paperisotaa. Sinne on kuitenkin niin pitkä matka, että jäimme Burgasin marinaan yöksi. Kaupungilla emme käyneet, kun iltapäivällä alkoi monen tunnin kaatosade. Seuraavana aamuna sitten pakollinen paperisota, jossa tärkeintä tuntui olevan pyöreä Rumbalotte-leima, mitäs siinä. Oli syksyisen aurinkoinen päivä ja matka Turkkiin Iğneadaan sujui rauhallisesti. Siellä oli kaupungin edustalla armada kalastusveneitä liikkeellä ja itse satamassa laivaliikennettä läpi yön. Jäimme satamalahteen ankkuriin; merivartioston vene tuli kyselemään, onko ongelmia, mitään viranomaiskiinnostusta meihin ei herännyt missään. Iğneadasta oli sitten 68 mailia Bosporuksen pohjoissuulle. Säätietojen mukaan ei olisi pitänyt olla mitään ongelmia, mutta kahden ajotunnin jälkeen meitä kohtasi 4 – 5 metrin aallokko, vaikka tuulta oli vain kohtalaisesti. Kun vauhtiakin piti pitää, jotta tultaisiin valoisassa perille, taistelimme 6 tuntia aikamoisessa myllerryksessä. Koskaan aikaisemmin ei katsottu niin usein kelloa, että eikös tämä nyt kohta ole ohi. Vettä tuli yli ja sisään, pilssivaroitus soi ja kapteeni kävi myös käsipumpun kimppuun. Bosporuksen edustalla sitten kymmeniä laivoja ankkuripaikoissaan. Pääsimme kuitenkin rauhalliseen Poyraz-kylän satamaan. Kolmen ankkurointiyrityksen jälkeen menimme kalastajien viereen laiturille. Ilta kului sitten järjestelemässä venettä, kuivaamassa paikkoja ja edelleen ihmettelemässä päivän koetuksia. Navtexissa annettiin kovan tuulen varoitus seuraavalle päivälle.

26.9. ja matkamme viimeinen päivä. Ei tuulivaroituksia Bosporukselle ja Marmaramerelle, vähän pilvistä. Soittelemme turkkilaisten yvstäviemme kanssa ja lähdemme klo 10 liikkeelle. Edessä enää kolmen tunnin ajomatka, josta haluamme nauttia katselemalla Bosporuksen hienoja maisemia. Lähtiessä ulos satamasta tuntuu heti Mustaltamereltä tuleva aallokko, mutta se heltiää nopeasti. Aurinkokin tulee esille, kaikki mukavasti  kunnes saavutamme vanhalle Euroopan ja Aasian väliselle sillalle. Taivas tummenee, tuuli yltyy Marmaramereltä päin suoraan etelästä ja taas olemme kovassa mylleryksessä.  Kun joudumme kääntymään satamaan päin tuuli tulee sivulta ja äitiä ikävä! Ei auta muu kuin vauhti minimiin. Saamme satamasta loppumetreillä veneen vastaan, joka ohjaa meidät turvallisesti sataman ahtaalle suulle. Sisään sitten vauhdilla, ja matkamme Suomesta Istanbuliin on päättynyt. Tämä Marmarameren myrsky kesti 4 tuntia ja aiheutti maalla paljon vahinkoa, mm. yksi minaretti kaatui ja mies kuoli sen alle. Me olemme nyt turvallisesti ystäviemme luona, lähiviikot menee veneen talvehtimisjärjestelyissä. Matka kesti 4,5 kuukautta, josta tosin oli noin 4 viikon verran osittain suunniteltua ja osittain suunnittelematonta taukoa. Siihen  meni tasan 500 ajotuntia ja se oli 3400 mailin taival.