Meritiellä Tonavan suistoon kilometri nollaan
12. - 16.9.
Brailassa suuri osa keskustasta on kaivettu auki ja infrastruktuuri uusitaan. Kaupungissa on paljon hienoja taloja, mutta suurin osa niista ei ole nähnyt maalia ja muuta kunnossapitoa vuosikymmeniin, paljon on työtä edessä. Brailasta matka jatkui ohi Galatin suuren satama- ja telakkakaupungin, täältä alkaa liikenneteknisesti taas meri ja Tonavan kilometrit muuttuvat maileiksi. Galatin jälkeen seuraa 570 m Moldavian rantaviiva ja sen jälkeen on vasemmalla puolella jokea Ukraina. Tällä osuudella on jo paljon isoja laivoja liikenteessä. Maisemat ovat avaria ja rannoilla näkyy lukuisia hevosvaunuja. Vähän ennen Tulceaa Tonava jakaantuu kahteen haaraan: Chilia-haara jatkuu pohjoisimpana haarana ja päättyy Ukrainassa Mustaan Mereen, me jatkamme eteläisempää Sfantu Gheorghe-haaraa, joka vie ensiksi suistoalueen ”pääkaupunkiin” Tulceaan. Siellä on iso rantabulevardi jolla on vilkas kaupunkielämä. Suurin osa liikenteestä suistoalueella tapahtuu vesiteitse, ja satamassa on tosi vilkasta. Löydämme paikan ravintolaiva Republican kyljestä. Sää on tällä välin muuttunut syksyiseksi, aamuisin enää 10 - 12° ja kova tuuli. Teemme turistiveneellä vierailun suistoalueelle: aamupäivällä sataa kaatamalla ja kaikki matkustajat kastuvat enemmän tai vähemmän; yhdessä yritetään pitää veneen kangaskatto pystyssä. Lounaalla käydään Mila 23 kalastajakylässä, jonne ei ole maantieyhteyttä. Tarjotaan Tonavan kalakeittoa ja kalaa ja paikallista snapsia. Paluumatkalla sade on lakannut ja saamme jo paremman kuvan suistosta. Puiden peittämät rannat, useamman metrin veden korkeuden vaihtelu näkyy . Kanavia joka puolella, yksin tässä eksyisi hetkessä. Kalamiehiä on enemmän kuin lintuja ja hidas ajaminen tuntuu olevan paikallisille tuntematon käsite. Seuraavana päivänä jäämme vielä Tulceaan ja valmistelemme venettä Mustan Meren osuutta varten.
Tänään 15.9. ajettiin sitten viimeinen Tonavan osuus, joka päättyy kanavaa pitkin Sulinan kaupunkiin maili nollaan. On tosi syksyistä, taivas on tummissa pilvissä ja tuuli puhaltaa koillisesta. Sääennusteet eivät oikein lupa parannusta lähipäiviksi. Ainoa mahdollinen ajopäivä ( 85 mailia, 10 – 12 tuntia) Konstantaan näyttää olevan ylihuomenna. Tutustumme kaupunkiin, jossa on yllättävän paljon kauppoja ja ravintoloita. Internetkin toimii osittain jopa veneestä käsin. Vähän tuntuu yllättävältä, että täällä nyt olemme 2400 km Tonava-osuuden jälkeen ja edessä enää 650 km Istanbuliin. Matkan aikana on nähty niin paljon erilaisia maisemia ja kaupunkeja, että muistaminen jo tuottaa vaikeuksia. Mitään hankaluuksia viranomaisten kanssa emme kokeneet eikä missään vaiheessa tuntunut turvattomalta. Erityisen kiva oli myös tutustua muihin vähiin venekuntiin, jotka nyt kaikki ovat jo Konstantassa. Me taidamme olla viimeiset tai ainakin viimeisiä Tonavan kävijöitä tänä vuonna.